sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Linna Golfin kausi avattu

Lauantaina 7.5. n klo 11:11 lennähti ilmoille kauden virallinen avauslyönti, ja samalla kenttä palveluineen avattiin golfkansalle. Ennen avauslyöntiä pidettiin jo perinteiset pienimuotoiset talkoot. Keittolounaan yhteydessä käytiin läpi kentän & yhtiön kuulumiset toimitusjohtaja Keskitalon toimesta, sekä tulevan kesän tapahtumia kapteeni Luukkasen kertomana.

Kapteeni Antti Luukkanen tutussa roolissa kautta avaamassa
Kuvat: Kjell Paul, Anzel Oy, anzel.fi

Varsinaiseen avauslyöntiin kapteeni laittoi itselleen hieman ylimääräisiä paineita, päättäen suorittaa lyönnin "Happy Gilmore"-tyyliillä ristiaskelvauhdista. Jäsenistön ja erityisesti itse kapteenin suureksi kummastukseksi lyönti osui vauhdista huolimatta keskelle lapaa, päätyen kauniilla fade-kierteellä keskelle väylää n 220m päähän avauspaikasta. Alempana kuvasarja kauden avaavasta vedosta.

Avauslyönnin jälkeen lähdettiin pelaamaan rennolla mielellä hämmentävän hienoon +22 asteen keliin. Myös kentän kunto jaksoi jälleen kerran hämmentää, ollessaan varsinkin vuodenaikaan nähden huiman hyvä. Päivän päätteeksi palkittiin parhaat suoritukset sekä tasoituksettoman lyöntimäärän, että tasoituksellisen pistebogeyn perusteella. Näihin perustuen lahjakortit päätyivät Niklas Katilan, Toivo Pönnin ja Ari Prittisen käsiin.

Kaikki herrat saalistivat heti kauden alkuun "kohtuulliset" 36 bogipinnaa. Niklas suoriutui päivästä vähimmillä kosketuksilla palloon, joita kertyi 77 kappaletta. Onnea voittajille!

Kauden ykkösflaitissa on kivaa (vas. Niklas, Andy, Juha, Vellu)



Muistakaa ilmoittautua reikäpeleihin ja laittaa muutkin tapahtumat kalentereihinne.








Näin aukesi Linna Golfin kausi 2016. Kuvasarjan myötä mukavaa golfkesää kaikille!