Parin viikon aikana on tullut tehtyä Anaga Marathonin lisäksi muutama upea vaellus, ja toki vastapainoksi jokunen rennonletkeä rantapäiväkin. Mutta kun tuo Teide vallitsee maisemaa melkein jokaiselta saaren laidalta katsottuna, niin lähes pakkohan sitä oli mennä seikkailuhengessä katsastamaan vähän lähempääkin. Varsinkin kun lupia myöntävä paikka sanoo näin:
Luvat hiukan tiukassa..
Jos kävisi niin, ettei polulle oikeasti pääsisi, niin varasuunnitelmaksi toki otettiin toinen vaellusreitti hiukan Teideä alempana. Autolla ajeltiin Montana Blancaan, mistä lähtee poluksi PF-TF 7 nimetty reitti Teiden huipulle. Jälleen kerran juoma- ja eväsreppu selkään ja menoksi.
Lähtöpaikka, ja kohde"nyppylä"
Pääsimme maantieltä nro 21 n 25 metriä eteenpäin, kun vahdissa oleva poliisi alkoi kyselemään "minnäpäin on matka", ja varoitteli jäisestä polusta: "Teidelle ei ole turvallista mennä vielä hetkeen". Sanottiin että mennään vaan vähän katselemaan tilannetta..
Alkumatkan ohjeistukset ja aika-arvio hissin yläasemalle
Heti alkumatkasta saakka oli lunta jonkun verran maassa, ja n 2500 metristä ylöspäin maan pinta oli melkolailla täysin lumen peitossa. Meillähän oli molemmilla jalassa vain lenkkarit, joista omat Salomonin S-Lab Sense Ultra-kilpamaastojuoksutossut olivat todella paljon pitävämmät myös näissä olosuhteissa. Ensimmäinen reilu 5km oli vielä helpohkoa nousua, joskin pystysuoraa ylämäkeä tuli siinäkin kiitettävät 400 metriä.
2750m ja kyltti "polku suljettu"
Vaikkakin Teidelle kiipeää normaalisti varmaan monikin turisti, niin näissä olosuhteissa tästä eteenpäin ei enää moni ollut viimeisinä päivinä uskaltanut. Lumeen oli ilmestynyt viimeisen reilun viikon aikana vain muutamat hassut jäljet, mutta tokihan nämä hullut suomalaiset lumen ja jään keskellä kasvaneina ajattelevat, että eikun eteenpäin.
Korkeutta 2900m ja pilvien yläpuolella ollaan koko ajan
Tähän väliin on pakko sanoa, että sää kyllä suosi tätä kiipeilypäivää, joka olikin ennusteita seuraamalla tarkkaan valittu. Onhan se niin, ettei näille suljetuille poluille kannata lähteä ainakaan huonossa kelissä.
Korkeus 3440m ja matka jatkuu
Siihen nähden kirjoitus etenee tässä melko nopeasti, että nousua oli jo takana 2,5 tuntia, ja nousumetrejä reilu 1100m. Muutamia todella jyrkkiä kohtia tuli vastaan, ja yksi evästaukokin oli jo pakko pitää. Lisäksi ilma alkoi tuntua sen verran ohuelta, että lyhyitä hengähdystaukoja täytyi pitää hiukan normaalia useammin. Mittarista katsottuna sykekin seilasi paljon tunnetilaa ylempänä.
3530m, aurinkoa kohti kiivetään
Näkymä hiukan ylempää taaksepäin
Teiden huippu ei ollut näkynyt pitkään aikaan ennen tätä
Lunta ja jäätä. Jos ei ollut jyrkkää, niin silloinkin oli todella liukasta. Pari kertaa meni jalka kokonaan hangen läpi, ei kai siellä nyt mitään ihan hirveä syviä onkaloita ole, tai ainakaan sellaiseen ei tällä kertaa onneksi pudonnut. Olimme päässeet Teidelle menevän hissin (joka muuten oli ollut jo ainakin pari viikkoa jo kiinni sään vuoksi) yläaseman korkeuteen. Lumen ja liikkujien vähyyden vuoksi ei ollut tarkkaa tietoa mitä reittiä huipulle pitäisi nousta. Niitä vähiä jalanjälkiä seuraillen eteenpäin siis.
3650m, hissin yläasema 100m alempana
Loppupätkällä oli todella kova tuuli, eikä muutenkaan olo tuntunut ehkä täysin varmalta, eihän lumessa näkynyt enää kuin yhdet jäljet, jotka kuitenkin menivät lähes pystysuoraan ylöspäin. Pienen harkinnan jälkeen siis jälleen ylöspäin, eihän näin lähelle päässeenä voinut enää pakitellakaan.
Ei tästä nyt enää ylöspäin pääse, mitäs se mittari näyttää.?
Juuri tän verran tän pitikin olla korkea..
Espanjan korkein vuori on siis valloitettu, eikä ihan helpoimmissa olosuhteissa. Aikaa lähdöstä oli kulunut 3h 20min, eikä paikallaan tästä oltu kuin muutama minuutti. Nopeat kuvat, tuulitakki päälle ja alaspäin. Tuuli oli todella kova ja jäätävä, paikoilleen ei ollut näillä varusteilla varaa jähmettyä.
Matkalla alaspäin tuli nähtyä myös pelastuskopteri, toivottavasti ei ollut meitä etsimässä, ihan niin suuressa hädässä emme tietääkseni olleet matkan varrella. Alaspäinkään tulo ei tosin ollut helppoa, maastojuoksukengänkään pohja ei meinannut pitää sitten yhtään paikka paikoin. Ehkäpä ne vaelluskengät voisi näihin olosuhteisiin olla viisain valinta, tossut ja sukat oli olleet märät jo pitkään, onneksi varpaat eivät sentään liikkeessä ollessa jäätyneet.
Sivupito vähissä jäätiköllä
Pakko sanoa etten ihmettele, miksei turisteille suositella tuonne kiipeämistä näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa. Normaalisti lunta ei ilmeisesti juurikaan ole huippua lukuunottamatta, ja varmasti joitakin loukkaantumisia sattuisi, jos tuonne suurempi lauma ihmisiä päästettäisiin tällä hetkellä. Tämä tietenkin teki omasta seikkailustamme vain mielenkiintoisemman ja haastavamman.
Alempana tullaan jälleen juosten
Huima oli päivä, ja naamakin kärähti 30-suojakertoimesta huolimatta kiitettävästi. Kuvatkin ovat varsin näyttäviä, mutteivät tietenkään kerro kuin hiukkasen siitä miltä tuolla ylhäällä näyttää ja tuntuu. Veikka Gustafsson ja muutkin tosikiipijät saavat pitää manttelinsa, niiden veijareiden saappaisiin ei ole tarkoituskaan hypätä. Mutta kyllä tämä koitos vähintäänkin mukavasta harjoituksesta kävi näin normaalille kuntoilijalle.
Aikaa kului nimittäin kokonaisuudessaan vähän yli 5 tuntia, ja keskisyke oli 141. Ylhäällä sykettä nosti hiukan ohuempi ilma, ja hienoinen jännityskin varmasti paikkapaikoin. Tässä vielä tarkemmat datat Suunto Ambit2:n kertomana.
http://www.movescount.com/moves/move22729849
Suunto Ambit2:sta voi siis huoletta pitää tarkkana välineenä, onhan Teide metrilleen juuri tuon verran korkea. Tänään koittaa matka kotimaan suuntaan, johan täällä on 2 viikkoa tullut tallattua ja on aikakin palata Suomeen Joulunviettopuuhiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti