maanantai 15. kesäkuuta 2015

Vanajanlinna Triathlon kisakooste

Alkuun pari kuvaa, kisatunnelma oli katossa jo heti alueelle saapuessa. Mahtavat järjestelyt kisaorganisaatiolta, Vanajanlinnan antaessa toki oman osansa tunnelmaan.

Maalisuora (kuva: Finntriathlon)

Maalisuora lehmuskujan suuntaan (kuva: Finntriathlon)

Sitten itse kisaan. Tunnelma oli latautunut ja jännittynyt, yritin olla mahdollisimman rentona, vaikka uintiosuus hiukan jännittikin etukäteen. Kokemukset ryhmässä uimisesta kun ei ole olleet pelkästään mairittelevat. Nyt oli päällä ekaa kertaa märkäpuku, mutta toisaalta myös väkeä viivalla oli enemmän ja matkana 750m, joka on kokemattomalle jo melko pitkä lenkki avovedessä.

Lähtöä odotellessa (kuva: Finntriathlon)

Lähtösummeri on soinut ja ihmispesukone käynnistynyt (kuva: Finntriathlon)

No eihän siitä mitään tullut taaskaan. Eka 100m meni jotenkuten, sitten joku ihme panikointi päälle. Eihän sitä järjellä selitä, märkäpuku päällä ei helposti uppoa, eikä mitään muutakaan hätää pitänyt olla. Kokemattomuus ja pään pettäminen johtivat hyperventilointiin, mikä ei ole mukava juttu vedessä kun 150 tyyppiä polskii ympärillä. Sieltä tultiin kissaa, koiraa, rintaa ja mitä näitä kovaa eteenpäin vieviä tekniikoita nyt olikaan. Katumajärvessä viivyin yli 17 minuuttia, mikä on lähes 5min oletusta enemmän. Pois sentään pääsin, synkkiä ajatuksia oli jo siitäkin.

Viimeisten joukossa vedestä pois

Märkkäri pois ja pyöräkamat päälle

Kamat taiteiltu laatikkoon järjestykseen

Pyörän talutus vaihtoalueen reunaan ja fillaroimaan

Surkean uinnin myötä jäin kaikista "oman kunnon" mukaisista pyöräletkoista, joista peesivapaassa kisassa on suuri hyöty nopeuteen ja voimien säästämiseen. Onneksi sentään noin kierroksen pääsin vuorovedolla parin ohittamani kisaajan kanssa rullailemaan. Pyörä kulki odotetusti, eli ihan hyvin, ja kisaajia pääsin ohittamaan melkoisen paljon 20km aikana. Märkä tie vaati 100% keskittymisen koko ajan, onneksi kukaan ei ilmeisestikään kaatunut monista tiukoista kurveista huolimatta.

Runttaamista (kuva: Timo Kananoja)

Hetki peesissäkin välillä onneksi

Taas vedetään karkuun (kuva: Timo Kananoja)

Pyöräilyn avg oli 36km/h, mikä lähestulkoon yksin ajaen märässä kelissä on ihan ok. Tiukkoihin käännöksiin (5kpl) joutui hiljentämään jokaisella 4:llä kierroksella kieli keskellä suuta.

Jälleen vaihtoalueella (kuva: Finntriathlon)

Lenkkarit jälkaan, numerolappu eteen ja menoksi

Edessä 5km juoksuosuus, takana oli pari hassua lenkkiä polvileikkauksen jäljiltä, joten kulku oli täysi mysteeri. Vaikka pyörässä tuli runtattua melko kovaa, juoksu lähti hyvin liikkeelle, koitin painaa rennosti eteenpäin, varoen liian kovaa starttia.

Lähdön voittajan, Sompin edellä (mutta eri kierroksella)

Ekan kierroksen jälkeen oli hymy huulilla, uskalsin vähän kiristää tahtia toiselle 2,5km rundille. Sekin tuli hyvin, ja myös juoksuosuudella pääsin painamaan ohituskaistaa, parantaen sijoitusta jälleen pikkuhiljaa. Juoksu tuli 4'20 min/km tahdilla, ennakkoon uskalsin toivoa jotain 4'30 tahtia jos kaikki menee ihan nappiin. Tuota vauhtia olisi jaksanut vielä ihan jonkin matkaa pidempäänkin, mikä herättää vähän toivon kipinää tuleviin koitoksiin.

2. kierroksen lopussa, lenkki Linnan takana jäljellä

Maalisuoralla edelleen hymyilyttää

Summana: uinti surkea, pyöräily vahva ja juoksu yllättävän hyvä. Eli lisää reeniä, kehitetään fillaria edelleen, käyden juoksemassa vähintäänkin vähän aina pyöräilyn päälle. Uimassa pitää käydä todella paljon seuraavan 2kk sisään, muuten jää Tahkon täysi matka 15.8. haaveuneksi. Nopeasti se tulee vastaan joka tapauksessa, muttei tässä onneksi ihan surkeassa kunnossa olla nytkään.

Yleisen sarjan kärki meni kovaa (kuva: Finntriathlon)

Yleinen sarja kisattiin IP:stä klo 14, tien jo kuivuttua. Kärki meni todella kovaa, voittaja Henrik Goesch kulutti uintiin reilut 9min, ajoi fillarin 40km/h keskarilla ja juoksi päälle 3'15 min/km tahtia. Näihin aikoihin ei tosin itsellä ole tavoite (eikä mahdollisuuksiakaan) päästä. Kunhan Tahkon täydestä matkasta selviäisi hengissä, ja ennenkuin maalivaate korjataan pois, niin siinä olisi jo enemmän kuin tarpeeksi.

Jos jollekin on epäselvää, mitä täyden matkan triathlon sisältää, niin tässä se lyhykäisyydessään: 3,8km uinti + 180km pyöräily + 42km juoksu. Siinä sitä taas hullut numeroidaan.



Loppuun vielä iso kiitos omalle huolto- ja kuvausjoukolle. Kiitos myös järjestäjille ja Vanajanlinnalle, tällaista tapahtumaa ei varmasti ole toista, yleisöystävällinen kisa käydään mukavan suppealla alueella aivan huikeissa puitteissa. Oman seuran (Tawast Cycling Club) panos oli myös loistava, niin suorituksissa, kannustuksessa, kuin talkoissakin. Hyvää duunia kaikki osalliset!



lauantai 13. kesäkuuta 2015

Finntriathlon Vanajanlinna huomenna

Golffikisoja on tänäkin kesänä takana jo useampi, mutta edellisestä minkään muun urheilulajin kisastartista on jo kulunut pitkä aika. On siis kätevää korjata homma kerralla kolmen lajin osalta, kun huomenna ollaan viivalla 10:00 Katumajärven rannassa.

Ranta kisakunnossa jo perjantaina

Vanajanlinnan triathlon kisataan sprinttimatkoilla, uintia 750m, pyöräilyä 20km ja juoksua 5km. Lisähaasteen varsinkin uintiin tekee 15 asteinen vesi, ja omalta osalta heikko kokemus porukassa uimisesta ja avovesiuinnista noin ylipäätään. Uinti siis jännittää melko tavalla, tavoite on yrittää ottaa mahdollisimman rennosti, mikä on todella vaikeaa kun ko startissa 150 muutakin lähtee monta käännöstä sisältävälle reitille yhtä aikaa.

Vanajanlinnassa puitteet kohdillaan

Kisaorganisaation on ollut paikalla jo muutaman päivän, tällaisen tapahtuman järjestäminen vaatii monta ihmistä ja paljon tavaraa / logistiikkaa. Kisa käydään todella pienellä alueella, pyöräily käy maksimissaan 2,5km päässä vaihtoalueelta, joten säpinää tulee riittämään. 400hlöä on kisassa yhteensä mukana, startit jakaantuvat 10:00 (n150hlöä, 30v -> miehet), 12:00 (n150hlöä, kaikki naiset) ja 14:00 (n100hlöä, M yleinen ja nuoret).

Vaihtoalue myös valmiina perjantaina

Itsellä kokemuksia on vain Hauhon jokamiestriathlonista, joten nämäkin matkat on pisimmät koskaan koetut. Uinnin lisäksi juoksu on pieni kysymysmerkki, kun sitä ei ole voinut polvileikkauksen jälkeen harjoitella juuri ollenkaan. Pyörän päällä on oltu jonkin verran, mutta kuinka se ulosmittautuu juuri huomenna, jää nähtäväksi.

Positiivisin mielin lähdetään kisaamaan, pilke silmäkulmassa, ei verenmaku suussa (ainakaan ennen lähtölaukausta). Tärkein tavoite on päästä maaliin ja saada kokemusta Tahkon täyden matkan kisaa varten, johon on aikaa enää 2 kuukautta.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Hole In One!

Tiistain reikäpelimetsissa tuli holari Linnan 7.väylällä. Vähän muuttui illan treenisuunnitelmat, kun kuohuva alkoi virtaamaan terasilla ja saunaosastolla. Vähän toki sopii juhliakin, ei näitä varmasti liian usein osu kohdalle. Tänään aamulla oltiin toki jo 7:30 jälleen kisaamassa Audi Businessaamun merkeissä, joten ei liian pitkään auttanut jättää juhlavaihdetta silmään.



sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kesän eka Triathlon-reeni

Vähän sentään valoa tunnelissa. Avovesiuinti ei tuntunut perjantain ensitestissä vielä hirmuisen kummoiselta, tänään onneksi jo paremmalta. Vedettiin Apparalla tänään 1,2km uintia, 43km fillaria Lehijärvi-Aulanko-akselilla ja olympiamaastojuoksurata päälle. 10km fillaria alle ja päälle lämpäksi.

Hyvin näistä kertyy, tuli 3h 10min tehokasta treeniaikaa melkein huomaamatta. Toki kertoo siitäkin, että vähän on harjoiteltukin, ei kai nääkään treenit ihan kylmiltään menisi.

Apparan rempatussa maauimalassa kelpaa teenata

Klubbenin pojat toivat Wibitinkin olympia-altaaseen

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Geeliä polveen

Polvi ei ole ollut ihan täysin kivuton, vaikkakaan juoksutreenejä ei takana ole kuin muutama hassu lyhyt nykäisy. Tänään kävin ottamassa halvan (reilun parinsadan euron) geelipistoksen polviniveleen, joista usea urheilija ja muukin on saanut apua nivelongelmiin.

Katsotaan nyt sitten miten tämä vaikuttaa itselläni.


keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Ruka ja Oulanka 2.-6.4.

Pääsiäisenä tuli oltua jälleen Rukalla, polvi kesti onneksi hienosti reissun rasitukset. Rukalla oli lunta reilun metrin verran, ja ladut oli sen mukaisessa kunnossa. Tässä muutama otos matkan varrelta.

Reissun ehkä paras otos Valtavaaran päältä

The mökkerö & mä

Vuosselin lenkiltä

Pyhävaaran päältä

Kantojärven jäällä hassuttelemassa 45km lenkin jälkeen

Mahtavuutta

Oulangan erämaareitillä puhdasta luontoa

Ei ihan helpointa hiihtobaanaa

40km tätäkin tuli lykittyä

Ei tarvinnu erikseen poistaa pitoja jäisen erämaaladun jälkeen

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Alkaa lyöntikin löytymään

Tiedä sitten, onko simulaattorin pyörittäminen ja hyvä fysiikkatreeni tehnyt tehtävänsä, mutta joka tapauksessa näitä lukemia & mittoja voisi mieluusti katsella kesälläkin.