Kisakausi avattu.!
Tulipa lähdettyä eilenillalla (8.1. klo 18) Janakkalan Janan järjestämiin sarjahiihtoihin (6km vapaa) mukaan hetken mielijohteesta. Olo oli ollut pari pv hiukan flunssainen, mutta viivalle mentiin silti. "Eihän sitä niin tosissaan tarvii ottaa". No niin no - eipä varmaan.!
Valmisteluissa mentiin riman alta ja lujaa: Etsin hiihtopuvun kaapista ja sudin suksien pohjaan pari kerrosta jotain luistavampaa voidetta (todeten voidepakkini valikoiman surkeuden). En uskaltanut testata "kisaparia", koska muitakaan en ollut voidellut. Laitoin siis sukset suoraan viivalle alle ja toivoin että ne luistaisi edes jotenkin. Keli oli todella haastava, +1 ja uusi lumi, lämmittelyssä alla ollut suksipari imi baanaan kiinni hullun lailla. Lihaksistossa ei ollut paras vireystila, vaan kokonaisvaltaisesti hieman vetämätön olo.
Starttiluvan saatuani tässä 30s väliaikalähdöllä toteutetussa kisassa lähdin lykkimään eteenpäin, tietämättä yhtään mitä tuleman pitää. Suksien tai keuhkojen toimivuudesta ei ollut tietoa, puhumattakaan siitä faktasta että edellisestä startista (pl massahiihdot) oli kulunut aikaa n 15 vuotta. Kohtuullisen hyvin on lenkillä käynyt ja joitakin tehoharjoituksiakin tehnyt, mutta se on kuitenkin eri asia, kun laitetaan lappu rintaan ja sekkari käyntiin.
Alkumatka taittui epäilyksistäni huolimatta kohtuullisen hyvin, suksi tuntui pelaavan edes jollain tavalla ja happi kulki siedettävän hyvin, pientä ahtautta keuhkoputkissa lievästä kipeänä olosta toki tunsin. Kiipulassa hiihdettin 2x3km lenkki, sisältäen 2 nousuosuutta lenkin keskivaiheilla. 1. lenkin loppupuolelle jaksoin mielestäni kohtuullisen hyvin, joskin suksi alkoi imemään kiinni latuun koko ajan pahemmin. Kierroksen lopussa ja toisen alussa olevan loivapiirteisen osuuden aikana tajusin, ettei se hapenotto niin hyvin enää toimikaan. Nousuosuudelle päästyäni keuhkot olivat jo todella kovilla, pakko oli hiukan himmata tahtia, vaikkei lihaksisto sinällään juuri hapoilla ollutkaan. Loppu sitten tultiin sen mitä hapenoton pihinältä päästiin, helppoa ei missään tapauksessa ollut, eikä tietysti pidäkään olla jos aikoo ottaa itsestään kaiken irti.
Sarjamme voitti Kuisman Sami, mikä on sinänsä hauskaa koska olemme joskus 20 vuotta sitten kisanneet viimeksi toisiamme vastaan, silloin tosissaan juniorisarjoissa. Tappiota taisi tulla hiukan yli minuutti (tätä kirjoittaessani en tiedä vielä tarkkoja tuloksia). Loppuverryttelyn teimme yhdessä, siinä huomasin että jonkun verran Sami oli saanut etua suksellakin, mutta suurempi ero oli toki suksen päällä. Ihan normaalissa vedossa ei olleet loppuverkassa keuhkotkaan, ylämäissä tuntui todella pahalta vaikka vauhti oli hiljaista. Seuraavan aamuna ei ollut onneksi myöskään kipeämpi olo, joten loppu hyvin, kaikki hyvin.
Yhteenveto:
- Aivan mahtavaa olla hiihtokilpailuiden (missä on juniorisarjat mukana) tunnelmassa mukana pitkän tauon jälkeen
- Joku on enemmän, toinen vähemmän tosissaan, mutta kaikki ovat lämpimästi tervetulleita, täällä ei tarvitse olla loppuun ajettu ajokoira, vaan saa olla oma itsensä ja mennä omaa vauhtia
- Sarjahiihdot eivät maksa mitään, siitäkin iso hatunnosto järjestävälle taholle
- Kovia harjoituksiakin voi tehdä, mutta kisat on kisoja
- Vähintään yksi imevän vesikelin suksipari täytyisi löytää jostain
- Voidekaupassa pitää käydä
- Maaliviivan ylityksen jälkeinen euforinen olo on jotain sellaista, mitä ei voi kuvailla, se pitää kokea, suosittelen kaikille lämpimästi.!
Voiteluni tänään: violetti HF parafiini (0 - -5), päällä HF grafiitti neste (+2 - -5) (muutakaan järkevää en voidepakista löytänyt). Ilma +1, uusi lumi, kostea, ei märkä.
Linkki Janakkalan sarjahiihtojen sivuille
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti