Janan Sprintti 5.2.

Nostalgian huuma se vain jatkuu. Tällä kertaa oli vuorossa Janan sarjahiihtojen 4. osakilpailu, 1,5km P sprintti Tervakoskella. Osanottojia oli paikalla jälleen kiitettävä määrä, ja junioreiden suhaamista ladulla oli luonnollisesti ilo katsella. Nuorimmat taisivat olla 4-vuotiaita.

Omassa sarjassakaan ei, yllätys yllätys, ollut kuitenkin karsinnan tarvetta. Suoraan finaaliin siis, viivalla oli vierekkäin 5 lähtijää (joista yksi P18 sarjasta, koska myöhästyi omasta lähdöstään). No, tekevälle sattuu. Aika saatiin tällekin miehenalulle, ja tuloksissa sijoitettiin sitten sen mukaisesti.

Lämmittelyssä huomasin ettei olo ole voimakkain, tällä ikää kun ei enää palaudu nuoren pojan lailla, sunnuntain 21km tehoharjoitus siis vielä muistutti olemassaolostaan. Viivalta ei siis lähdetty ihan tykin suusta, mutta kiihdytyksen jälkeen pääsin kärjessä ensimmäiseen nousuun kuitenkin. Suksi ei pitänyt kovinkaan hyvin, joten nousuissa käytin juoksutaktiikkaa.

Tämä näytti muille riittävän, koska jo ensimmäisen nyppylän päällä eroa seuraavaan oli tullut muutama metri. Koska olo ei todellakaan ollut ihan tuorein, passailinkin siitä sitten maaliin saakka, koittaen hiihtää rennosti, kuitenkin tarkkaillen ettei kukaan pääse yllättämään loppumetreillä.

Tuloksena siis Janakkalan sprinttimestaruus. Oli jokseenkin huvittavan outo olo, kun toimitsija pujotti kultamitalin kaulaan. Voitto on voitto, sanovat. Eikä siinä, tapahtuma oli jälleen hienosti järjestetty talkoovoimin, hyvää työtä siis tehdään Tervakoskellakin.!

Kierroksen faktat olivat n 4 minuuttia, keskisyke 176 ja maksimi 183. Ennen kisapaikalle lähtöä mietin, että onko järkeä ajella hiihtämään 1,5km kisan vuoksi. Mutta niinkuin aina, kilpailun jälkeinen olo on se suurin palkinto. Todellakin hyvä että tuli lähdettyä.!