Se on aina menoa kun numerolappu on kiinnitetty
Skarppina ennen lähtöä
Fiilis kisapaikalle saavuttua oli hyvä, aikaa oli sopivasti kaiken virittämiseen ja pieneen lämmittelyyn. Turha näihin on liian aikaisin tulla pyörimään. Alkoi tulla tunne että tänään voisikin olla ihan hyvä päivä, joskin kesän huono reenaaminen hiukan kummitteli mielessä.
Lähtökiihdytys Jämin lentokentän suoralla, ja sitten metsään
Alku tuli positiivisesti, yritin kammeta maltillisesti ja mielestäni siinä onnistuinkin. Pyörä kulki kivasti ja ehdin jo ajatella että päivä tulisi menemään ehkäpä yllättävänkin hyvin. Mutta kuinkas kävikään. Reitti käy Jämillä 24km kohdalla, ja siitä lähdetään 60km loppulenkille, jonka ensimmäinen suurempi mäki on 30km paikkeilla.
Mäkeä kiivetessä yritin jälleen mennä mahdollisimman pienillä tehoilla, mutta 1,2km mäen päällä molemmat reidet nyppäsivät pieneen kramppiin.!!! Tämä tuli todellakin olotilaan nähden yllätyksenä, ja saman tien mielen valtasivat uudet ajatukset. Ei enää tavoiteltukaan viime vuotisen 3,5h alitusta, vaan alettiin pohtimaan, että mitenhän ihmeessä lopun 54km pääsee maaliin.
22km paikkailla edelleen hymyilyttää
Ja sitähän se sitten todellakin oli, mitä pelkäsinkin, pelkkää tuskien taivalta maaliin saakka. Pari kertaa oli pakko pysähtyä mäessä ravistelemaan etureisien kramppeja pois, eikä ne todellakaan tuossa helteessä, rasitustilassa ja nestehukassa helpolla lähde. Etureidet osaavat olla vieläpä todella kipeät pahasti krampatessaa..
Mietin kyllä matkalla useaan otteeseen keskeyttämistäkin, sen verran tiukkaa päivän matka teki. Mutta, samalla ajattelin, että johan tuo talven hiihto tuli vedettyä 30km vatsakrampissa maaliin, niin ei kai tänäänkään vielä triplaa kesken jätetä. Usean pysähdyksen se vaati, ja suolaa, suolakurkkua, vettä, urkkisjuomaa, pullaa, jne, mitä nyt ikinä kisäjärjestäjä 10km välein tarjosikaan.
Kisan voittaja, Viron Alges Maasikmets tulee maaliin
Ja "hiukan" hänen jäljessään myös allekirjoittanut
Todella pitkän päivän jälkeen sieltä se maali kuitenkin sitten tuli vastaan. Aikaa kului vitsin ja naurettavan rajamaastoon menevä n 4h 20min, eli vielä n 50min viime vuotta enemmän, jolloin silloinkin kärsin reisikrampeista, tosin parikymmentä km vähemmän matkaa.
Kiitosta vaan järjestäjille, tapahtuma on todella hieno kaikkinensa. Ja osaltani suuri kiitos myös juomapisteiden avuliaalle väelle, kun on totaalisen rikki ja väsynyt, niin positiivista kannustusta ja juoma/ruokahuoltoapua todellakin arvostaa suuresti. Reitistä vielä sanottakoon, että se on teknisesti erittäin helppo, ja sopii varmasti kaikille, joten rohkeasti mukaan vain ensi vuonna.
En sitten tiedä, miksi päivästä tuli noin vaikea. Tai toisaalta, syitähän on moniakin. Huono reenaaminen, sairastelu tapahtuman alla, ja päivän kuntoon ilmeisesti sittenkin liian kova alkuvauhti. Siinä kaiketi yhdistelmä tähän lopputulokseen tällä kertaa. Mutta triplan jumbosijoista taistellaan edelleen lähes verissä päin.!
Päivän detaileista Suunto Ambit2:sta kaivettuna kerrottakoon ajan ja matkan lisäksi nuosusumma, 780 metriä, ja keskisyke, joka oli hämmentävä 161. Tämä ihmetyttää suuresti, koska lopussa mies oli pitkiä aikoja paikallaan, eikä alussakaan kammettu kauhean lujaa. Tähän en keksi muuta selitystä, kuin ettei mies edelleenkään ollut toipunut elimistössä pyörivästä pöpöstä lähimaillekaan samaan tapaan kuin miltä aamulla oli tuntunut.
Triplan viimeinen osio koittaa kuukauden päästä, 7.9. kun juostaan Jämi 21 XC Run. Ja juoksunhan piti olla se ylivoimaisesti vaikein osio itselle. Hiukan todellakin pelottaa, että kuinka vaikea siitä tulee, kun nämä etukäteen vahvat lajit menivät tällä tavalla. Ehkäpä pitäisi käydä pari kertaa juoksemassa ennen tapahtumaa, mene ja tiedä..
Loppuun vielä suuren suuri kiitos kannustus-, huolto- ja valokuvaustiimilleni.!
Loppuun vielä suuren suuri kiitos kannustus-, huolto- ja valokuvaustiimilleni.!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti