Sunnuntai 8.12. klo 6:00, ja herätyskello soi eräässä Santa Cruzin hotellissa Teneriffalla. Ensimmäinen ajatus on että "ei vielä pysty", takana kun on pari huonosti nukuttua yötä. Mutta ei auta, kun on leikkiin ryhtynyt, niin ylös on noustava ja tehtävä viimeiset valmistelut päivän tiukkaa koitosta varten. Aamupala, aurinkorasvan levitys, juoksukamat päälle ja varmistus että kaikki on mukana.
Tapahtumapaikalle ajoimme suhteellisen hyvissä ajoin (vasten huonoa tapaani saapua yleensä aina viime tipassa), tiedossa kun ei ollut mihin auton saa parkkiin, eikä ihan kaikkia muitakaan mahdollisia viime hetken säätöjä järjestäjän puolelta Plaza del Cristolla, La Lagunan kaupungissa, jossa siis sijaitsi lähtö ja maali.
Tapahtuma-alueen kartta
klo 8:30 ready to go
Kaikki toimi onneksi hienosti, mitä nyt vähän hakaneuloja piti vielä etsiä, ja saada nippusiteitä millä kiinnittää ajanotto-chippi kenkään. Kun saapuu myöhään edellisenä iltana tapahtumapaikalle, niin ihan kaikkeen ei sentään ehtinyt varautua etukäteen. Kuten ei myöskään ehtinyt, ehkäpä onneksi, miettiä hirmu tarkkaan että kuinka kova haaste edessä oikein odottaakaan.
klo 9:00, ja reilut 500 juoksijaa matkaan
Olin jo muutaman viikon ajan ehtinyt asennoitumaan lähtemään liikkeelle sykettäni silmä kovana tarkkaillen, juoksu kun ei ole ollut itselle se helpoin laji ikinä. Tähän sain onneksi Teskun Matti Jääskeläiseltäkin vielä erittäin kovat ukaasit pari viikkoa ennen tapahtumaa, kuulemma meikäläisen juoksukokemuksella reissu voi loppua lyhyeen jos hiukkaakaan intoilee alkumetrien aikana.
Noin 5 minuutin kohdalla eteen osuu ensimmäinen pystysuora nousu, ja kädessä oleva Suunto Ambit2 näyttää sellaisia lukemia, että on pakko vaihtaa kävelyyn. Olisi ehkä ollut muutenkin, koska nousu oli aivan järkyttävän jyrkkä, ja mielessä liikkui pahoja ennusteita tulevasta. Matkaa on jäljellä reilut 43km, eikä jalat tuntuneet tässäkään vaiheessa miltään erinomaisen rennoilta, edes oman mittapuun mukaisesti mitattuna.
3,5km, 25min ja reilut 200m nousua takana
Suurin osa samaa vauhtia lähteneistä puuskutti jo tässä vaiheessa melko raskaasti, mikä luonnollisesti helpotti hiukan omaa oloa. Jos itsellä tulee olemaan tiukkaa, niin ihan varmasti tulee olemaan parilla muullakin. Matkaa taitettiin tiukasti oloa ja sykettä tarkkaillen, yrittäen taivaltaa mahdollisimman rentona ja imeä nestettä juomarepusta tasaiseen tahtiin.
6,5km, 50min takana ja nousu vain jyrkkenee
Reitti kulkee vain pari hassua kilometriä päällystettyä tietä pitkin, sen jälkeen polku on paikoin erittäinkin vaikeakulkuista. Tiukkaa kivikkoa, korkeita askelmia ja sateen jäljiltä liukkaan mutaisia polkuja. Ylöspääsy on hetkittäin lähes mahdottoman tuntuista, eikä alaspäinkään meneminen ole helppoa kun jokaisen askeleen saa joko sijoittaa tarkasti kivien rakoon, tai muuten vain yrittää olla liukastumatta.
Jyrkät pudotukset ja kapea mutainen polku on pelottava yhdistelmä, muutaman kerran mentiin pienoisessa sivuluisussa sellaisissa kohdissa, ettei kaatumisen/putoamisen seuraamuksia halua todellakaan miettiä. Onneksi mitään hirmuisen suuria kolhuja ei kummallekaan kotimaamme edustajalle kohdalle osunut. Jos nyt vähän polvi ja käsi on saanut osumaa, niin purraan vain hammasta ja mennään entistä päättäväisemmin eteenpäin.
Teide näyttäytyy 10km ja 1h 20min kohdalla
Tässä vaiheessa alkoi tahtomattaankin ensimmäistä kertaa miettimään, että mitähän mahdollinen loppuaika tulee olemaan. Olo oli melkolailla ok, on tultu viimeiset reilu 2km alamäkeä ja maisema hiveli silmää. Toivon kipinä alkaa heräämään, ehkä tästä sittenkin selvitään, ja vieläpä n 6 tunnin aika-arviolla. Mitään tavoitetta ei kuitenkaan uskaltanut asettaa, reittiprofiilin mukaan 28km kohdalta alkavaan loppunousuun pitäisi selvitä hyvissä voimin.
16km ja 1h 55min takana, rennosti merta kohden
Polku ja jotkut edeltävät juoksijat siintävät kaukana
17,5km kohdalla käy jotain odottamatonta. Terävässä kivikossa mutkitteleva kapea polku kääntyy jyrkkään nousuun. Muistini mukaan matkan piti jatkua 21km kohdalla olevaan huoltopisteeseen laskuvoittoisena, ja juomareppukin alkaa olla jälleen tyhjä.
Niin, kaippa tuollaisena "pienen" nousun voi unohtaa, mentiinkin laskun sijaan 3,5km ja 430 metriä ylöspäin. Kun viimein se 21km huoltopiste koitti, niin joutui hetken aikaa tankkaamaan nestettä, leipää, energiapatukoita ja muuta mitä järjestäjät olivat kilpailijoiden avuksi Anagan luonnonluistoon kuljettaneet. Aurinko oli tullut kuvaan mukaan muussakin kuin mukavassa mielessä, ja tiedossa oli että pitää juoda litratolkulla koko ajan, että edes vähän pystyisi korvaamaan hikoiltua nestettä.
Tästä mentiinkin seuraava 7km alaspäin n 750 metrin verran, edelleenkin lasku oli paikoin joko ikävän jyrkkää tai muuten vain vaikeakulkuista. 28km huoltopisteellä käytiin lähellä meren pintaa, olo oli edelleen sentään jokseenkin ok, mutta kaukana tuoreesta. Edellinen nousu oli jo ottanut miehestä viimeisiäkin luuloja pois, ja tiedossa oli ettei urakka tästä eteenpäin todellakaan helpotu.
4h ja 28,5km takana, näyttävin ja haastavin osa edessä
Tästä se alkaa, Anaga Maraton, oikein toden teolla. Edessä on 10km nousuosuus. Maisemat ovat aivan uskomattomat, lähes yhtä uskomattomat kuin polun jyrkkyys paahtavassa helteessä. Oltiin päästy ikuisuudelta tuntuneen nousun jatkuessa ehkä noin 31km kohdalle, kun mielessä kävi ensimmäisen kerran, että mitäpä jos haaste onkin liian suuri. Reidet tuntuvat satakiloisilta maitohappopesäkkeiltä, ja jokainen askel painaa edellistä enemmän. Tämän kohdan maisemia on pakko palata katsomaan vielä reissun aikana, tuntuu ettei niistä muista mitään. Kuviakaan ei enää jaksanut kauheammin ottaa, harmi kyllä. Kunhan nyt vain jaksaisi ylöspäin ja tulisipa seuraava huoltopiste edes joskus vastaan, siinä ainoat mietteet tässä kohtaa.
Kiipeäminen vain jatkuu, ja jatkuu, ja jatkuu
Ja tulihan se lopulta 33,5km kohdalla. 5km matkalla oli noustu 700 metriä ylöspäin. Muutamissa kohdissa jouduttiin vähän auttamaan toisiamme, että päästiin jyrkimmät kallioaskelmat ylös, tasapainoaan ei näissä kohdissa kannattanut menettää. Joitakin jo autettiin ensiapuhenkilöstönkin toimesta, näiden matkan varrelle uupuneiden katse näytti harhailevan jossain muussa maailmassa, eikä se itselläkään kaukana tuntunut olevan.
Ei haitannut pysähtyä kuvattavaksi (33,5km, 5h 20min)
Vielä oli edessä reilu 10km, ja takki oli melkolailla typötyhjä. Huoltopisteellä jälleen kaikkea suuhun mitä vain ikinä jaksoi, jopa juoman imeminen repusta oli tuntunut hetken aikaa turhan raskaalta operaatiolta. Pari patukkaa matkaan mukaan, juomareppu jälleen täyteen, ja eikun eteenpäin. Tähän kohtaan veikkaan muutamankin matkatoverin keskeyttäneen, urakka tuntui kohtuuttoman kovalta kenellekään "normaalille ihmiselle". Onneksi tapahtumaan oli ennakkovaatimuksena mm maratonin juoksu ja järjestäjän vakuuttaminen, että matkasta on mahdollisuus selviytyä. Lisäksi jokaisella huoltopisteellä oli sulkeutumisaika, johon mennessä kyseinen paikka piti ohittaa jos mieli jatkaa matkaa, muuten päätyi bussikyytiin maalipaikalle.
6h 10min lähdöstä, 38km takana, lakipisteessä
Päivän tähän saakka riemukkain näky, kaikista huimista maisemista huolimatta, oli 38km huoltopiste. Kiipeäminen oli viimeinkin takana. Vaikka edessä oli vain laskua, niin edelleenkään täyttä varmuutta maaliin jaksamisesta ei ollut. Luovuttaminen ei tietenkään käynyt mielessä missään vaiheessa, jos omin avuin ei selviytyisi, niin kaippa sitten joku tulee joskus noutamaan pois.
Maisemaa loppulaskuosuuden polulta
Loppumatka oli pääosin alamäkeä, ja päätimme asettaa tavoitteeksi, että 7 tuntia täytyy alittua, näyttihän se täysin mahdolliseltakin. Edelleen jaksoi tasaiset ja alamäet sentään juosta, jyrkkä alamäkiosuuskaan ei ole leikintekoa kun etureidet on täysin hapoilla. Siitä olin jo varma, ettei loppumatkasta ole enää nousua. Mutta olihan siellä 40km kohdalla vielä yksi 1km matkalla 130m ylöspäin menevä osuus, jonka jälkeen täytyi juosta niin paljon kuin ikinä vain pystyi, jotta tuo 7h raja alittuisi.
Goooool.! Väsynyt, mutta onnellinen mies.!
Niinhän se menee, että mitä kovempi urakka, sen parempi fiilis kun siitä suoriutuu. Loppuaika 6h 58min 29sek jää historiankirjoihin, koska sillä kellonlyömällä on tulleet maaliin 2 ensimmäistä suomalaista tämän maratonin selvittänyttä omien rajojensa etsijää. Ottaen huomioon että voittajankin aika oli reilusti päälle 4 tuntia, voidaan Anagan 44,6km vuoristomaratonia pitää karkeasti otettuna noin 2 kertaa tavallista tasaisen maan asfalttimaratonia raskaampana suorituksena. Nousua kertyi 2323 metriä, mikä onneksi oli sentään hiukan vähemmän kuin oli luvattu.
Luonnollisesti tämä aika tullaan rikkomaan reilulla marginaalilla suomalaistenkin toimesta tulevina vuosina, ja uskallan suositella tapahtumaa kovakuntoisille oman tiensä kulkijoille, jotka etsivät uusia seikkailuja, haasteita ja tavoitteita elämäänsä & harjoitteluunsa. Kerron tietoa tapahtumasta mieluusti kaikille kyseisestä haasteesta kiinnostuneille, ilman valmistautumista ja kunnollista harjoittelua ei matkaan kannata luonnollisestikaan lähteä. Pelotella en silti halua, haasteiden pitääkin olla kovia, jotta ne motivoivat lenkille silloinkin kun ei välttämättä kauheasti huvittaisi, tai kun tuntuu ettei aika riitä harjoitteluun.
Ilmeisesti varustautuminen, vauhdinjako, tankkaus ennen suoritusta ja sen aikana menivät melkolailla nappiin, koska yhtään kramppia en kaikesta huolimatta Anagan vuoristossa kokenut. Eikä matka aiheuttanut yhtään rakkoa, hiertymää, tai muutakaan. Tokihan lihakset ovat edelleen väsyneet ja arkana raportin kirjoitushetkellä, reilu 1vrk suorituksen jälkeen.
Tämä pitkä raporttini päättyy Movescount.com:n tietojen myötä tähän. Nyt pitää ottaa jokunen päivä rennosti Teneriffan rannoilla, ja sitten lähteä etsimään seuraavia saaren vaelluspolkuja ennen joulua ja kotiinpaluuta. Talven hiihtokilpailut lähestyvät nopeasti, eikä hiihtokautta ole ehtinyt edes avaamaan ennen joulua..
