tiistai 11. helmikuuta 2014

Suksien huoltoa

Suksi on luistanut viime aikoina hiukan kehnosti, yksi syy tähän on suksien huoltajan (eli allekirjoittaneen) viimeaikaiset aikataulut töiden ja harrastusten parissa. Suksia ei ole ehtinyt voitelemaan tarpeeksi usein, eikä tarpeeksi hyvin.


Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni tässäkin asiassa, koska eihän se sovi, että Atomicin testikalustoa kohdellaan tällä tavalla. Voitelin kaikki 4 vapaan paria tähän tyyliin:

- Pohjalle grafiitti LF, lämmitys, jäähdytys ja lämmitys
- 2. kerros sininen LF (-5 - -10), 2 x lämmitys myös tähän kerrokseen
- 3. kerros violetti LF (-1 - -5), 6 x lämmitys kolmena eri päivänä

Jokainen voitelukerta tehdään loppuun saakka, eli siklataan voide pois, harjataan ja pyyhitään kuituliinalla. Yhteensä suksien pohjaan tuli siis 10-kertainen voitelu, jota voi jo pitää erinomaisen hyvänä suksen huoltona. Aikaa tähän kului yhteensä noin 2 tuntia.


Näin kun jaksaisi menetellä useammin, sukset luistaisivat todella paljon paremmin, ja voide kestäisi pohjassa paljon pidempään. Täysin kuiva suksen pohja kun ei kertavoitelulla pysty imemään voidetta määräänsä enempää.

Huomenna seuraa viimeinen voitelukerta, kirjoittelen sitten lisää myös pinnan kuvioinnista. Kunhan ensin päätän mitä kuvioita sinne tällä kertaa laitan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti