keskiviikko 6. elokuuta 2014

Hauhon Triathlon 2014

Tänä vuonna Hauholla oli nostettu osallistujamäärää suuren kysynnän vuoksi, ja hiukan yli täyteenhän se taaskin tuli. Ja miksei tulisi, järjestelyt ovat huippuluokkaa, ja silti Hauholla on kuitenkin onnistuttu säilyttämään idyllisen kylätapahtuman tunnelma.

Järjestäjä Mikko Reitti hymyilee kilpaa auringon kanssa

Oma valmistautuminen jäi hiukan vajaaksi, kesäkuntoon on yritetty hankkiutua lähinnä grillaamalla. Onhan pyöräilyosuudella ylipaino sentään alamäissä ylivoimaa. No, on tässä pesäpalloa pelattu, ja jonkun verran lenkilläkin käyty. Viimeiset 2 viikkoa oli sentään yritetty hiukan enemmän harrastaa avovesiuintia, pyöräilyä ja juoksua, varsinkin uintiosuudelle mieli oli luottavaisempi kuin aiemmin. Muista osuuksista vallitsi melkoinen epätietoisuus, hyvänä päivänä voisi ehkä mennä hyvin, ja huonona sitten heikommin.

  
Miesten ja naisten kilpasarja ryhmittyy lähtöviivalle

Minuutti lähtöön

Lähtölupa saatu ja alkaa armoton polskiminen

Kärjessä mennään todella kovaa

Tässä kuvassa itse jossain keskivaiheilla

Uinti sujui alkuun sentään suhteellisen ok, ensimmäiselle poijulle saakka ei ollut pahempia ongelmia. Mutta sitten alkoi se sama räpellys kuin aiemmin. Kun vedessä on suuri joukko uimareita, vesi pärskyy ja muut uivat "liian lähellä". Oma reaktio tähän on melkoinen paniikki, eikä hengityksen rytmittäminen silloin enää onnistu. Sen verran sentään olin käynyt uimassa, että loppuun saakka pääsi vapaauinnilla tällä kertaa, tosin pää pinnan yläpuolella. Ja se ei ole kaunista katseltavaa, eikä kovinkaan hyvin eteenpäin vievää.

Uimarijoukko kiertämässä viimeistä poijua

Kärki päässyt kuivalle maalle

Ja reilun minuutin päästä allekirjoittanutkin

Varusteiden vaihto niin nopeasti kuin suinkin

Pyörän päälle ei saa nousta ennen vaihtoalueen loppua

Pyöräily oli jälleen kerran se osio, johon luotin eniten, joskaan ihan kauheasti tässäkään lajissa ei ole kilometrejä takana tälle kesälle. Parilla ekalla kilometrillä poljin vastatuuleen hiukan liian lujaa, ja koin jopa lievän pohjekrampin, mitä ei ole tullut pyöräillessä ikinä ennen vastaan. Tämä ei luonnollisesti luvannut hyvää varsinkin juoksuosuutta ajatellen.

Onneksi takaa tuli aikalailla sopivaa vauhtia ajava joukkio, jonka peesiin lyöttäydyin. Tässä vaiheessa huomasi, ettei kovinkaan moni polkija ole ajanut paljoa ryhmässä, koska vetovuoroa vaihdettiin erittäin harvoin ja vain muutaman kuskin kesken, mukana oli kuitenkin lähemmäs 10 polkijaa. Oman osuuteni vetohommista yritin tehdä, vaikkei jaloissa hyvältä tuntunutkaan. Muille kilpailijoille vinkiksi: koko ryhmä polkee huomattavasti lujempaa, kun vetovuoroa vaihdetaan, lyhyen oman vedon jälkeen voi siirtyä ryhmän viimeiseksi.

Kärjessä Miikka Osmo ja Lauri Siukola

Reilu 2min myöhemmin loppui omakin poljentaosuus

Pois pyörän päältä ja vaihtamaan lenkkareita jalkaan

Sitten maastojuoksuosuudelle

Takana ei ollut varmaan kuin 300m juoksua, kun oikea pohje alkoi oireilla kramppia. Samaan aikaan tunsin, ettei "pistoskaan" ole kaukana. Koko juoksumatka olikin melkoista veitsenterällä taiteilua, yritti mennä niin lujaa kuin kykeni, kuitenkin niin ettei pistos pahenisi eikä pohje kramppaisi kunnolla.

Kohden Hauhon kuntopolkua

Onnistuin keinottelussa sen verran hyvin, että viimeiseen mäkeen reilu 1km ennen maalia päätin vähän lisätä vauhtia. Tämä oli virhe. Pohje ei krampannut, mutta pistos paheni merkittävästi. Lopun alamäki olikin yhtä tuskaa, eikä luonnollisesti kauhean kovaa päässyt eteenpäin. Ja muutamakin juoksija pääsi kuittaamaan ohi viimeisellä kilometrillä.

Päivän voittaja Kai Söderdahl saapuu maalisuoralle

Vielä parisataa metriä

Ja vihdoin maalissa. Sijoitus lopulta 18.

Kisan taso on noussut merkittävästi näiden 3 vuoden aikana, kun olen itse ollut mukana. Kisan voittajan ja 9. sijan välillä oli vaivaiset 51 sekuntia. Miesten kilpasarjassa oli 36 osallistujaa, ja suhteellisen hyvän suorituksen sain kuntoon nähden aikaan, varsinkin näiden ongelmien kera.

Yhteensä kisassa oli lopulta 237 osallistujaa. Naisten sarjan voiton vei Henrika Parviainen, miesten kuntosarjan ykkönen oli 1. kertaa triathlonia kokeillut pyöräilijä Olli Miettinen ja naisten kuntosarjan voitti ylivoimaisesti Reetta Härkönen. Kaikki tulokset löytyvät kisajärjestäjän sivuilta:
http://www.oikeareitti.net/triathlon/

Tapahtumajärjestäjille annan täyden kympin, kaikki toimi todella hienosti, ja ilmassa oli suuren mutta idyllisen urheilujuhlan tuntua. Kannustustakin sai jälleen hienosti, kyllä se auttaa melkoisesti eteenpäin vaikkei olo paras mahdollinen olisikaan.

Kiitos jälleen kerran, ensi vuonna olen takuuvarmasti mukana viivalla jälleen. Suosittelen tapahtumaa kaikille, joita vähääkään kiinnostaa kokeilla triathlonia. Matkat eivät ole liian pitkiä, niistä suoriutuu varmasti, vaikka sitten uimalla koiraa ja polkemalla mummonpyörää jos ei muuta satu nurkista löytymään. Ja takuulla saa kipinän yrittää seuraavana vuonna hiukan parantaa..

Taisto on tauonnut myös vaihtoalueella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti