perjantai 6. maaliskuuta 2015

Polven kuntoutusta

Kunnollinen kuntoutus aikalailla minkä tahansa leikkauksen jälkeen on ensiarvoisen tärkeää. Itsellä on ollut samasta jalasta pari kertaa akillesjänne poikki muutama vuosi sitten, eikä jalan voimatasot olleet palanneet täysin hallitsevan oikean vastaaviin lukuihin ennen leikkaustakaan.

Joten tuumasta toimeen, onneksi itsellä on hyvä tiimi takana, koska ohjeita on saanut ortopedilta, fyssarilta sekä vielä "omalta" lääkäriltänikin, jolla on myös pitkä kokemus urheiluvammoista ja niiden hoidosta.

Leikkaus oli 26.2., leikkauksen jälkeisen päivän koitin lähinnä olla paikallani ja jäädyttää polvea mahd useasti, kevyttä koukistelua varovasti ja kävely kepeillä. Seuraavat päivät aloitettiin jumppaamaan enemmän, alkuun rauhallisesti hakien liikelaajuutta turvonneeseen koipeen. 6 kertaa päivässä jumppa ja jäädytys aina päälle. Polvikulma kasvoi joka päivä hyvää tahtia, ja turvotus laski nopeasti. Kävelyä asteittain ilman keppejä.


3 päivää leikkauksen jälkeen oltiin jo pyörän päällä. Homma tuntui aluksi kummalliselta, mutta melkolailla ilman kipuja pystyi pyörittämään. Määrää lisäten aamuin illoin pieni setti ja jäädytys päälle. 6pv leikkauksen jälkeen oli jo lukkupolkimet kiinni, pyöritystä 15min aamuin illoin.

Kävelyn aloittamaan kunnolla 5pv operaatiosta, jolloin kävin jo työhön liittyvässä palaverissa.

6.3. eli viikko oli tikkien poisto ja fyssarin & lääkärin tapaaminen. Oli todella mukavaa kuulla kaikkien suusta, että tilanne on niin hyvä kuin voi olla. Ei muuta kuin pikkuhiljaa tehoja lisää treeneihin. Ei vaan meinaa malttaa odottaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti