tiistai 23. heinäkuuta 2013

Tiukka vastus Vantaalla

Ei ollut meidän paras päivä Vantaalla maanantaina, pinnat hoidetiin kyllä kotiin 0-2 (2-6, 4-5). Mutta koville jouduttiin, ja yllättävästä syystä. Nimittäin ulkopelin vuoksi.

Tänään ainakin toisella jaksolla olisi tullut turkkiin ja lujaa, jos Vantaan kenttää ei ympäröisi aidat. Sen verran seulaksi ulkokenttämme ammuttiin. Ei siinä, kaikki kunnia myös vastustajalle, löivät ajoittain erinomaisia lyöntejä. Mutta kohdalta läpäreitä ei paranisi antaa.

Sisäpeli meni koko joukkueelta suhteellisen hyvin, joskaan yhdessäkään vuoroparissa kunnon pyöritykseen ei tällä kertaa päästy. Sieltä täytyy nostaa esiin "yllättävä" nimi, Niemi-Nikkola, joka löi taas 6 juoksua. Kova äijä.

Pelin on muututtava melko paljon huolellisemmaksi nopeasti, sillä jo torstaina 25.7. kohtaamme toisen lohkon hallitsijan, Puna-Mustat Helsingin Meilahdessa klo 18.

Luvassa on kova koitos, sillä molemmat joukkueet ovat ainakin tilastojen valossa pelanneet hyvää sisäpeliä ja huolellista ulkopeliä. Meilahden avaralla kentällä silti tuskin nähdään niukkajuoksuista ottelua, tässä kovan lyöntivoiman omaavien joukkueiden mittelössä.

Siispä kaikki pääkaupunkiseudun fanimme innolla katsomaan, kun lohkojen kärkijoukkueet ottavat mittaa toisistaan.

Hämeen Sanomat 23.7. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti