torstai 26. joulukuuta 2013

Aina ei tarvita huippuolosuhteita suuriin saavutuksiin

Eilen lenkillä Perhossa, Jängän kylällä, tuli ohimennen nähtyä myös paikka, missä muuan Arsi Harju teki viimeistelyharjoituksensa Sydneyn olympialaisiin. Kuva puhukoon puolestaan:


Sitä alkoi väkisinkin jälleen pohtimaan, että ei se ole todellakaan mistään olosuhteista kiinni, kun oma tekeminen, tavoitteet, ja usko itseensä ovat oikealla tolalla. Tuli kuitenkin suomalaisittain viime vuosina erittäin harvinainen olympiakulta tuliaisina niistä kisoista.

Pitää harjoitella siellä missä tuntee olonsa kotoiseksi, ja tehdä muutenkin niin, mikä tuntuu itsestä parhaalle. Se on varma, että jos jotain haluaa tavoitella, niin harjoitella pitää paljon, ja laatu pitää olla omalle keholle sopiva. Ja ennenkaikkea, uskoa huonoinakin hetkinä itseensä ja unelmiinsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti