tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta 2014.!

No niin, blogini ensimmäinen vuosi alkaa olemaan paketissa. Vuosi 2013 on kyllä pitänyt sisällään monenlaista uutta mielenkiintoista kokemusta niin työssä kuin harrastusten parissa.

Tammikuussa tuli aloitettua uusi työ Rotor Formin myyntijohtajan toimessa, helmikuussa päälle tuli vielä Janakkalan Jana YU:n markkinointipäällikön hommat. Mielenkiintoisia tehtäviä molemmat, on saanut oppia kosolti uusia asioita, ja tavata todella paljon uusia ihmisiä.

Vapaa-ajalla on ollut myös mielenkiintoisia kokemuksia, päällimmäisinä mielessä siintää perinne-umpihanki-Finlandia Hämeenlinnasta Lahteen yön yli, sekä Anagan vuoristomaraton. Pesäpalloakin tuli pelattua parin vuoden tauon jälkeen (syksyllä upeasti nousu Suomisarjaan), golfissa oli uusia kuvioita myöskin mm Audi Business aamun myötä.

Tässä nyt oli vasta muutama kaikista vuoden 2013 koitoksista. Onhan siellä Pogostan hiihtoa, Jämin triplaa (42km hiihto, 84km maastopyöräily ja 21km maastojuoksu), Karhunkierrosta, Hauhon jokamiestriathlonia, Janan sarjahiihtoja (mm sprinttimestaruus), Extreme Runia ja sokerina pohjalla KiipFittiäkin. Paljon hyviä uusia muistoja. Ja erittäin vähän huonoja. Todella hieno vuosi kaikenkaikkiaan, jos sitä nyt näin lyhyesti voi summata.

Tähän on hyvä lopettaa tarinointi tältä vuodelta. Mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea ensi vuosi tuo tullessaan. Ainakin Pogostan hiihto, Pesäpallon Suomisarja Hämeenlinnan Paukussa, Hauhon jokamiestriathlon ja vuosi vuodelta huimaa vauhtia kehittyvä KiipFit-maastopuolimarathon on ohjelmassa. Ja päälle jokavuotiset lukuisat golfkisat Linna Golfissa ja muuallakin.

Kannustan myös kaikkia blogini lukijoita ottamaan itselleen uusia tavoitteita, mitkä kannustavat liikkumaan jälleen entistä enemmän ensi vuonna. Mielellään useampia kuin vain yhden, jotta motivaatiota riittää monipuoliseen kuntoiluun vuoden ympäri.

Loppukevennyskuvasarjan myötä toivotan kaikille erinomaisen Hyvää Uutta Vuotta 2014.!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti