maanantai 30. joulukuuta 2013

Suksien testausta Rukalla

Uudet Atomic Worldcup Skate testisukset (HT ja ST) ovat olleet viime päivinä kovassa käytössä. Keli on ollut pohjoisessakin todella lauha ja raskas, joten kovin laajaa testiotantaa ei kuitenkaan nyt ensimmäisellä reissulla saanut.

Testisuksija Valtavaaran päällä

Molemmat parit ovat todella hyviä hiihtää ja luistivat testissä huomattavasti paremmin kuin vertailupari, jolla olen hiihtänyt viime talvenakin muutamia kisoja. Joten hyvältä näyttää tältäkin osin.

Keli on kirkkaimmillaankin melko hämärää

Parissa tekemässäni luistotestissä Atomic Wordcup HT (Hard Track) ja ST (Soft Track) jakoivat ykkösijat. Kovemmalla kelillä HT meni paremmin ja uudessa märässä lumessa ST. Molemmat parit ovat todella vakaita hiihtää, joskin HT pysyy kovemmalla kelillä paremmin alla, kuten kuuluukin.

Suksien teknologia on muuttunut edellisiin malleihin liittyen, kuulemma kaikki suksen sisältä on muuttunut. Eikä ensimmäisen kosketuksen myötä tunnu, että muutos olisi tapahtunut ainakaan huonompaan suuntaan. Kyllä näitä voi ilomielin suositella kaikille.!

Palataan kupille kun pääsen etelämmässä tekemään lisää testejä, toivotaan että lunta tulee sinnekin edes joskus.

Yksi hiihtolenkeistä näytti tältä

Valtavaaran päälle sai hivenen noustakin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti