perjantai 31. tammikuuta 2014

"Oikeaoppinen" syöminen

Taas on itsekin joulukuun lomailun ja tammikuun flunssanpoikasen aikana tullut syötyä, treenattua ja elettyä hiukan epäoptimaalisesti, oli jälleen aika ottaa itseään niskasta kiinni tässäkin asiassa. Omalta osalta tässä on kyse enemmänkin pienestä skarppaamisesta, kuin mistään suuremmasta muutoksesta. Ajattelin avata asiaa hiukan muillekin kiinnostuneille.

Oma tavoitteeni on monitahoinen: parempi olo joka päivä, parempi jaksaminen, kehittyminen ja palautuminen harjoittelusta, sekä samalla rasvan polton tehostaminen. Vaikka tässä on kohtuullisen mukavasti harjoitellutkin koko ajan, niin ainakin itsellä runsaan ja hiukan huolettoman syömisen johdosta ei-toivottavaa painoa tahtoo kertyä kehoon luvattoman helposti.

Toteutus on osaltani varsin yksinkertainen: Syön 6 kertaa päivässä 3h välein, max 500 kcal kerralla, huolehtien että saisin noin 30g proteiinia joka ruokailulla. Pääsääntöisesti syön jo muutenkin terveellistä ja kuitupitoista ruokaa, joten siihen en lisähuomiota pahemmin kiinnitä. Kulutukseni 1-2h päivittäisellä liikunnalla on keskimäärin jossain 4-5000 kcal välissä per päivä, joten pientä rasvojen vähennystä tulee tapahtumaan väkisinkin. Energiankulutus on jokaisella erilainen, riippuen mm iästä, painosta, liikunnasta, työstä, jne.

Kun olen päässyt kehon koostumuksessa omasta mielestä sopivalle tasolle, lisään syömisen kerta-annosta hiukan, enkä ole enää niin ankara satunnaisille lipsahduksille. Joskus on hyvä herkutella, ihan jo mielenvirkeydenkin vuoksi. Tämän jälkeen siis on tavoite saada energiaa yhtä paljon kuin kuluttaa, jolloin jaksaa harjoitella vielä paremmin ja palautuminenkin tehostuu.

Ravinnosta, syömisestä ja lisäravinteista on varmasti yhtä monta "totuutta ja toteutustapaa" kuin on aiheesta puhujiakin. Mutta tällä menettelyllä ei tarvitse uskoa mihinkään ihmeisiin, ja samalla saadaan energia- ja verensokeritasot säilymään sopivalla korkeudella läpi päivän. Erilaiset dieetit eivät tahdo millään istua sellaiselle, joka haluaa harjoitella ja muokata kehoaankin samalla.

Syömistapaa toteuttavat monet urheilijat ja varsinkin voimailu- & fitness-puolella asiaan on keskitytty paljon jo pidemmän aikaa. Toki ammattimaisesti harjoittelevat yleensä vievät homman tästä paljon pidemmälle, huolehtien kaikkien muidenkin ravinteiden pitoisuuksista ja koostumuksista. Oma toteutukseni on hiukan helpompi ja kevyempi, itselleni olen todennut sen toimivaksi vuosien saatossa.

Laitan seuraavaan kirjoitukseen aiheesta lisää infoa siitä, mitä vähiä lisäravinteita käytän tällä hetkellä. Lähtöpaino oli 27.1. 92,9kg, katsotaan nyt kuinka tämäkin asia kehittyy matkan varrella. Viimeinen kehonkoostumusmittaus tehtiin ammattilaittein Teskussa 27.11.2013, silloin paino oli 90,5kg ja rasvaprosentti 13,5.

Kun olen mielestäni saavuttanut sen tason, mitä tavoittelen, käyn uudelleen mittaamassa tulokset. Silloin ei tarvitse arvailla mikä on tilanne, vaan voidaan lukea raportista faktat, ja tehdä sitten tarvittaessa jälleen uusia suunnitelmia. Testeistä kiinnostuneet voivat lukea lisää esim täältä: http://www.tesku.fi.

1 kommentti:

  1. Piti vielä lisätä tähän yksi olennainen tavoite lisää: vastustuskyvyn paraneminen ja sitä kautta terveenä pysyminen.

    VastaaPoista