tiistai 19. helmikuuta 2013

Suksia tervaamassa

Perinne-Finlandia kolkuttaa jo ovella, vaikka mies on vielä hiukan väsyksissä Jämin jäljiltä. Mutta palautuminen on varmasti hyvällä tasolla perjantaihin mennessä, lähinnä elimistö on edelleen ollut kovilla, ei niinkään lihaksisto.

Kevyemmän harjoittelun aikana on ollut hyvä huoltaa (ja hankkiakin vielä) välineitä pe-la-yön koitokseen, kuitenkin n 15 tunnin suoritus edessä. Siinä voi vaan kuvitella mitä matkalla saattaa sattua.

Yksi asia, mitä ei ole tullut aiemmin koskaan ikinä milloinkaan tehtyä, on suksien tervaus. Homma on sinänsä helppoa, kunhan vaan löytää tervaa jostain. Kyseessä siis synteettinen terva, jota ei Hml alueen urh.kaupoista löytynyt. 2-3 krt sienellä suksien pohjaan, antaa imeytyä ulkoilmassa pari tuntia ja eikun ladulle.



Aivan ongelmitta ei testihiihtoon päästy, mm siteen remmi katkesi jo välineitä virittäessä parkkipaikalla. Mutta hankeen teki niin kovasti mieli, että asia korjattiin, milläs muulla kuin jesarilla, elikkäs ilmastointiteipillä. Ei siinä vauhdin hurmaa ehkä muutenkaan päässyt kokemaan, varsinkaan kun molemmilta irtosi kenkä siteestä muutaman kerran. Välineurheilua siis tämäkin, vähän perinteisempi sivakointimuotokin on.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti