sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Pogostan hiihdon raportti

Nyt se on takana, hiihtokauden päätavoitteeksi asettamani Pogostan hiihto. Ilma oli aurinkoinen, joskin pakkasta oli lähtölaukauksen kajahtaessa -20 astetta. Olo oli hyvä, ja starttipaikan pääsin valitsemaan eturivistä. Matkaa siis oli edessä 51km vapaalla hiihtotyylillä.

Pogostan hiihto 2013 lähtörivistö

Ensimmäiset työnnöt takana, kärkimiehestä näkyy vain sauvat..

Taktiikkana oli välttää alun ruuhkat muutamalla terävällä työnnöllä, joka onnistui mukavasti, pääsin omaa kaistaa rauhassa Parppeinmäen kovaan alkunousuun, jonka päällä olinkin kolmantena. Alla oleva Atomicin testisuksi toimi hienosti, ja oli kilpailukykyinen muiden kärkihiihtäjien kanssa.

Ensimmäisessä mäessä hyvissä asemissa

Alkumatka taittui kohtuullisen hyvin, mutta 5km hiihdon jälkeen alkoivat vaikeudet, ensin jäätyi reidet (puutteellinen lämmittely.?) ja sitten CamelBakin (juomareppu) letkun päässä oleva suukappale hajosi, ehkäpä kylmyyden johdosta.

Juomarepun olin virittänyt hiihtopuvun alle jottei letku jäätyisi. Siinä sitten koitin keksiä kaikkia kikkailuja repun suhteen, jos saisin sen toimimaan jollain ihmeen keinolla. Säädön lopputulemana sain sen asettumaan niin huonosti selkään, että 15km juottopaikan kohdalla oli pakko pysähtyä ottamaan reppu pois selästä. Siinä hiihtopuvun yläosan, geelien uudelleensijoittelun jne kanssa menikin n 4 minuuttia, ja luonnollisesti putosin aika kauaksi siitä letkasta, missä matkaa olin taittanut jonkun verran jo kärjestä jääneenä.

Juomareppu saatu pois hiihtopuvun alta, rukkaset käteen ja matka jatkuu

Toki sain samalla kylmettyneille jaloille hyvän lepohetken. Matkan jatkuessa ohittelin porukkaa ihan hyvällä tahdilla ja hiihto tuntui kohtuullisen helpolta, joskin reidet ilmoittelivat välillä ettei kaikki ihan kunnossa ole, pienien kramppienalkujen myötä. Serkkupoika oli onneksi juottamassa 4 kertaa matkan varrella, joten huolto pelasi juomarepun poistosta huolimatta hienosti. Tokihan järjestäjän loistavia huoltoja ja mukana olevia geelejä käytin myöskin.

Lähes loikkaa lopputaipaleella

Hiihto jatkui varsin hyvävoimaisena loppuun saakka, joskin n 4km ennen maalia sain molemmat etureidet totaaliseen kramppiin pienen irtiottoyrityksen myötä, ja viimeiset nousut oli luonnollisesti melko tuskaisia. Maaliin kuitenkin päästiin, ja loppuaika painui 2h 40min tienoille. Sijoitus taisi olla miesten kilpasarjassa 28., maaliin hiihti n 500 hiihtäjää kaikki sarjat huomioiden (kuntosarjan 30km hiihtäjät toki päälle).

Maaliviiva lähestyy

Vielä pari potkua

Ja väkinäinen hymy kameralle maalissa

Sitä, kuinka paljon lopputulokseen vaikutti sopivasta letkasta jääminen jo 15km kohdalla, on vaikea, ja varmaan myös turha alkaa veikkailemaan. Kello pysähtyy maaliviivan ylitykseen ja sillä siisti. Jälkiviisaus on aina helppoa, juomarepun mukaanotto oli luonnollisesti virhe, kuten myös lämmittelyn vajavaisuus. Onneksi näistäkin saa syyttää vain itseänsä.!

Kummityttöni hoiti paparazzin roolin upeasti.!

Järjestäjille jälleen iso kiitos, tapahtuma on vuodesta toiseen erinomaisesti ja hyvällä hengellä järjestetty, ensi vuonna tullaan siis varmasti uudelleen. Samoin suksiini olin erittäin tyytyväinen, Atomicille ja Amer Sports Finlandin väelle lähtee positiivisia terveisiä myöskin.

Testiparit auringon loisteessa kisan alla


Loppuun vielä reittikartta ja latuprofiili. Kartassa mielenkiintoisena yksityiskohtana on tuo Suomen ja Venäjän raja. Pogostan hiihto onkin varmasti Suomen itäisin tapahtuma.

Latukartta eli hihtämäni gps-jälki

Latuprofiili

Powered by Suunto Ambit & Movescount.com

Tämänkin kilpailuni yksityiskohdat näkee Suunnon Movescount.com-palvelusta, jonne olen kaikki harjoitukseni ja kilpailuni jakanut julkisiksi. 


Mikähän olisi seuraava haaste, kenties talvitriathlonin SM-kisat.?

1 kommentti:

  1. Hei!


    Minun nimeni on Aino ja olen freelancer Promo logic:lla, netti media toimistolla. Olisimme kiinnostuneita lisäämään 2-3 lausetta ja linkin teidän sivullenne sovittuun hintaan vuodeksi.

    Olkaa hyvä ja ilmoittakaa jos tämä kuullostaa kiinnostavalta ja annan lisätietoja. Jos omistatte myös muita sivuja, olkaa hyvä ja liittäkää niiden URL osoitteet jotta voin käydä myös ne läpi mahdollista sopimusta varten.

    Kiitos ja pikaisiin kuulemiin!

    Ystävällisin terveisin

    Aino Nurminen
    nurmien.aino@gmail.com

    VastaaPoista