perjantai 28. kesäkuuta 2013

Riihimäen kaato-sateessa

Olipahan pelipäivä torstaina. Pekka Pouta ei ollut luvannut ihan nimensä veroista keliä. Ja se mies on oikeassa aina.

Riihimäki tuli Hämeensaareen toiveikkaana, nimittäin pelin siirrosta toiselle päivälle. Liekö miehet sokeria vai mitä, mutta kokoon olivat saaneet n 9,5 miestä, ja eleet, puheet & teot olivat sen mukaisia.

Ensimmäinen jakso ehti hädintuskin alkaa, kun sade yltyi aivan järjettömälle asteelle. Tuomareille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin keskeyttää ottelu, tilanne taisi vielä tässä kohtaa olla 1-1. Riihimäen väki lähti onnellisena koppiin, keli kun näytti niin pahalta että ottelun siirto tuntui todennäköiseltä.

Peruspelikeli, ja joukkueen tiivistynyt tunnelma

Mutta toisin kävi, sade loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin, ja peli laitettiin uudelleen käyntiin. Näkyi varmaan kotipitäjään saakka, että ottelun jatkaminen tuntui vastustajasta samalta kuin oravasta talvella, kun käpy on umpijäässä. Meidän jengi huomasi tämän, ja käytti luonnollisesti tilaisuuden hyväkseen. Niitattiin sitten 12 juoksua seuraavaan sisävuoroon ja ensimmäinen jakso oli käytännössä siinä, loppulukemat kirjattiin 16-2.

Toinen jakso, kuten usein, on tällaisen murskavoiton jälkeen vaikea. Vaikkakin tasoero joukkueiden välillä oli selvä, niin taululla komeili vastustajaa imarteleva 4-0 jakson lopussa. Tärkeät 3 pistettä kuitenkin jäivät sinne minne kuuluivatkin, eli Hämeenlinnaan.

Paukun kovimpina tehomiehinä häärivät Mikko Viljanen (4 lyötyä / 3 tuotua), Timo Niemi-Nikkola (5/1), Mikael Mantila (1/5), Ville Peltonen (2/3) ja erityisesti ulkopelissä vastustajan (erityisesti siellä pelaavan valmentajansa) pasmat sekoittanut lukkarimme Tony Vuorinen (1/1).

Seuraava ottelu onkin päivän huilin jälkeen heti lauantaina Espoossa, Tapiolan hiekkakentällä. Sarjakärjessä on mukava lähteä testaamaan olisiko Espoon joukkueesta vastusta myötätuulessa kulkevalle joukkueellemme.

HäSa 28.6.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti