perjantai 14. kesäkuuta 2013

Viikon pesiskoitokset

Onpahan tullut pitkä tauko kirjoituksista. Pahoitteluni tästä. Aina voisi selitellä kaikenmoisilla työkiireillä jne, mutta selitykset ei kiinnosta ketään, joten jätetään ne sikseen.

Viikko on onneksi ollut kiireinen nyt myös harrastusrintamalla, on näet pelattu kaksin kappalein maakuntasarjan etelälohkon kärkiotteluitakin: tiistaina Riihimäki-Hämeenlinna ja eilen torstaina Hämeenlinna-Hyvinkää.

Molemmat ottelut olivat vähän toistensa kopioita, pelattiin hyvää ulkopeliä koko ajan, joskin muutamia pieniä lipsahduksiakin tuli. Ensimmäinen jakso hallittiin tapahtumia ja toisella vastustaja alkoi pelaamaan, ja oma sisäpeli hyytyi totaalisesti. Molemmat ottelut menivät siis supervuoropariin. Riihimäellä se hävittiin 2-1 ja kotona voitettiin 5-3. Pisteitä karttui tilille siis 3, kuudesta mahdollisesta.

Jos saamme sisäpelin nukahdukset ja merkkivirheet karsittua, niin olemme kyllä erittäin vaikea joukkue voitettavaksi tässä sarjassa. Joukkue pelaa nimenomaan joukkueena hyvin, joten en nyt lähde erittelemään ketään erityisesti. Kaikki hoitaa roolinsa (välillä pitää lyödä juoksu ja välillä nostaa koppi, pelataan joukkueen eteen!), ja joukkuehenki on suorastaan loistava. Tämä yhtälö tuottaa sellaisen lopputuloksen, että kaikilla lienee erinomaisen mukava pelata ja olla mukana joukkueen toiminnassa. Ja silloin syntyy hyviä asioita.

Omalta osalta pelit ovat mennet kaksijakoisesti, tehoja on tavallaan tullut mukavasti, tiistaina 4 tuotua (nrolla 2, 3-polttajana), mutta myös jotain hajosi takareidestä tai sen yläpään jänteestä loppupelissä. Torstaina ei pystynyt juoksemaan hierojalla käynnistä huolimatta kunnolla, joten suunniteltu vaihtajan rooli jäi haaveeksi (nro 7, 2-vahti). Onneksi sentään supervuoroparin voittolyönniksi jäänyt juoksu kumahti allekirjoittaneen mailasta, muuten nöyrää kopinnostoa ja pari umpisurkeaa vaihtolyöntiyritystä kun oli vain alla. Tämäkin lyönti tosin olisi mennyt laittomaksi, jos vastustajan onneton 2-vahti ei olisi mennyt sirvauttamaan sitä räpylänsä kautta maisemiin. Ulkopelissä tuli lyöntejä mukavasti, toisin kuin tiistaina. Riihimäellä kun ei opeteta lyömään 3-puolelle ollenkaan..

Jännä nyt sitten nähdä kuinka pitkäaikaiseksi tämä reisivaiva jää, ainakaan nyt perjantaina ei kipuja ole havaittavissa normaalissa elämässä, joten ennuste lienee sen puoleen hyvä.

Ohessa kuva Riihimäen pelistä by Sami Sontag ja lehtileike kotipelistä by Hämeen Sanomat.

Joukkue valmiina taistoon Riihimäellä

HäSa 14.6.2013

Seuraavat koitokset ovat 19.6. klo 18 Lammi-Hämeenlinna ja 27.6. klo 18 Hämeenlinna-Riihimäki. Varsinkin jälkimmäiseen toivomme paljon yleisöä paikalle, kun joukkue yrittää ottaa revanssia Hämeensaaren laguunilla. Riihimäeltä jäi näet "hiukan" hampaankoloon..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti