sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Vermon raveissa

Olipahan mielenkiintoinen lauantai. Heti aamupalan jälkeen suuntasin Peltomäki Golfiin golfseuramme jäsenharjoituksiin. Täällä oppeja meille tarjosi Toni Karjalainen Juha-Pekka Peltomäki. Muutamia hyviä lyöntitekniikan muutoksia pitää alkaa työstämään rangella positiivisin mielin.

Treenien jälkeen suuntasin auton nokan työkeikalle kohden Vermon raveja, jossa oli erään yritysryhmän tapahtumaan.


Alkuun kävimme tutustumassa ravitallien toimintaan. Alan ammattilainen, Antti Serkama, avasi tätä maailmaa ryhmällemme. Mielenkiintoisia juttuja, ja koska ennakkotuntemus aihepiiristä oli aikalailla pyöreä nolla, niin tietämys lisääntyi oleellisesti.

Antti Sekama, ja miehen omistama ravitalli

Tämän jälkeen siirryimme ravintolakatsomoon syömään ja seuraamaan päivän lähtöjä. Illan isäntämme Riku Riihilahti ja Miia Salminen opastivat meille myöskin raviveikkauksen saloja.

Ravintolakatsomo

Toiset vedot osui paremmin

Ja toiset vähän huonommin

Tilaisuus oli kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen, eikä ole ollenkaan mahdottomuus että raveihin tulisi lähdettyä uudestaankin. Vedoistakin tuli jäätyä hiukan voitolle, joten pääsi oikein positiivisin mielin jatkamaan lauantai-illan viettoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti