perjantai 30. elokuuta 2013

Jämi 21km maastojuoksu - ennakko

Viikko aikaa ja hiukan jo jännittää. Jämin triplan hiihto ja pyöräily on menneet pahemman kerran vihkoon, hyvä kun on maaliin päässyt. Miten siis käy tässä ennakkoon ylivoimaisesti heikoimmassa lajissani.?

Juoksemassa on vähän tullut käytyä kyllä, ja jokunen terävämpikin pätkä on joukkoon mahtunut. Pakkohan se on ollut, muuten reissuun olisi turha edes lähteä. Selkä on hiukan tuossa oireillut juoksun alla, mutta venyttelyllä, jumpalla, hieronnalla ja osteopaatilla seuraukset on poistettu. Myös syy on etsitty ja toimenpiteet käynnistetty rangan tukilihaksiston parantamiseksi. Joten ei hätää siltä osin.

Kovasti on pohdituttanut matkan varrella se, että mitä aikaa lähtisi tavoittelemaan juoksussa.? Huonona päivänä olen ajatellut jotain 2h alitusta, ja hyvänä päivänä haaveillut 1h50min alituksesta. Niin se kai menee, että päivän kunnon mukaan liian kovaa jälleen lähdetään ja jotenkin koitetaan selviytyä maaliin. Kaikkien suolakippojen kautta kuten pyöräilyssäkin lopulta kävi.

Jälleen kerran. Jännä nähdä kuinka käy. Se on ainakin varmaa että viikon etelän leirin tämä valmistautuminen vaatii. Huomenna Viroon ja juoksua edeltävänä päivänä takaisin. Työreissu siis ja Abacuksen vaatteet pitäisi matkalla esitellä paikassa jos toisessakin. Jospa tiistain korvilla ehtisi nykäistä vielä jonkun tiukemman harjoituksen, niin ei tulisi sitten kisapäivä ihan yllätyksenä kropalle..

Tässä vähän vielä ennakkoinfoa tapahtumasta, johon edelleen mahtuu mukaan:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti